Viitapihlaja-angervo on kotoisin Pohjois-Aasiasta Japaniin ulottuvalta alueelta. Se muodostaa mm. Siperiassa laajoja kasvustoja jokivarsille ja korpimaille. Nopean kasvun ja tehokkaan vesomisen ansiosta siitä on tullut suosittu massaistutusten koristekasvi. Se vesoo maavarsien avulla tehokkaasti ja sitä on vaikea hävittää, kun se on päässyt asettumaan johonkin. Nämäkin viitapihlaja-angervot ovat alkujaan olleet törmän päällä lähempänä taloa, mistä ne on haluttu hävittää ja niiden juurakot on nakattu alas joen rantaan, missä ne ovat jatkaneet kasvuaan. Viitapihlaja-angervo kukkii meillä kesä-heinäkuussa. Kasvualustan suhteen se on vaatimaton ja se viihtyy niin valossa kuin varjossakin. Viitapihlaja-angervo kasvaa 1-2,5 m korkeaksi ja valkoisten kukkien muodostama kukinto saattaa olla jopa 30 cm korkea. Lehdet puhkeavat aikaisin keväällä ja ne muistuttavat kotipihlajamme lehtiä ja sitä kutsutaankin meillä usein lyhyesti pihlaja-angervoksi. Se menestyy Suomessa vyöhykkeillä I-VII.
Punapurppuratuomi, Prunus padus Colorata
Purppuratuomi on tuomen lajike, jonka lehdet ovat punertavat ja kukat vaaleanpunaiset. Se ei houkuttele tuomenkehrääjäkoita samoin kuin tavallinen tuomi. Se kasvaa 5-8 m korkeaksi. Purppuratuomi viihtyy auringosta puolivarjoiseen, keskiravinteisella, tuoreella, jopa märällä kasvupaikalla, kasvillisuusvyöhykkeillä I-VI.
Siperianpihta, Abies sibirica
Siperianpihdan luontainen esiintymisalue on noin 400 kilometrin päässä Suomesta Vienanjokisuulla ja sieltä Siperiaan ja Pohjois-Kiinaan. Suomessa puu menestyy istutettuna lähes koko maassa ja lisääntyy myös luontaisesti metsäolosuhteissa. Siperianpihta kasvaa yleensä 15-30 metriseksi puuksi ja viihtyy parhaiten runsasravinteisissa havumetsissä. Siperianpihta kukkii Suomessa toukokuussa. Hedekukat ovat riippuvia ja emikukat pystyjä. Pystyt 5-8 cm pituiset kävyt kypsyvät kukintavuoden syksyllä, jolloin käpysuomut ja siemenet irtoavat, mutta pysty käpyranka jää kiinni oksaan. Pihtakuusen neulaset ovat litteitä, taipuisia ja heleän vihreitä. Ne eivät pistele vaan tuntuvat käteen pehmeiltä. Pihtakuusen runko on sileä ja harmaakuorinen. Rättärinsaaren Siperianpihdat on istutettu 1940-luvulla.
Douglaskuusi, Pseudotsuga menziesii
Douglaskuusi on kotoisin Pohjois-Amerikan länsiosista, Kalliovuorilta Meksikoon, missä se saavuttaa lähes 120 metrin pituuden ja kuuluu siten maailman suurikokoisimpien puulajien joukkoon. Ikää tuollaisella jättiläisellä voi olla yli tuhat vuotta. Douglaskuusi on alueensa tärkein puulaji. Se on yksi tärkein sahatavaran raaka-aine, jonka nimi muuttuu sahauksen jälkeen oregoninmännyksi. Puuaines on kovaa, lujaa, oksatonta ja sillä on hyvä lahonsietokyky eikä se sinisty. Douglaskuusen neulaset ovat pehmeät, 2-3,5 cm pitkät, kampamaisesti sivulle osoittavat. Silmut ovat teräväkärkisiä pitkäsuippuisia. Runko on nuorena sileä ja vanhemmiten kaarna halkeilee ja alta näkyy oranssinruskeaa nuorta kaarnaa. Kävyt ovat 5-10 cm pitkiä, riippuvia ja ne irtoavat kokonaisina. Niissä on pitkät kolmihaaraiset suojussuomut. Douglaskuusi kukkii meillä kesäkuussa ja siemenet kypsyvät jo saman vuoden syksyllä. Siemenet vaativat itääkseen parin kuukauden kylmäkäsittelyn. Douglaskuusi viihtyy parhaiten aurinkoisella, ravinteikkaalla, vettä läpäisevällä maaperällä, mutta myös savimaassa. Menestyy kasvillisuusvyöhykkeillä I-IV (V-VI). Siemenen alkuperän on oltava Suomeen sopivaa. Douglaskuusen caesia-muoto on osoittautunut meille arvokkaimmaksi. Riihivainion douglaskuuset on istutettu 1980.
Kynäjalava, Ulmus laevis
Kynäjälavan pääesiintymisalue on Keski- ja Itäeurooppa. Suomessa kynäjalava on rauhoitettu ja sitä esiintyy hyvin harvalukuisena Etelä-Hämeessä ja Uudellamaalla. Istutettuna menestyy vyöhykkeillä I-IV (V-VI). Kynäjalava viihtyy kosteissa, runsasravinteisissa rantametsissä ja kasvaa kookkaaksi (20 m) puuksi. Se kukkii toukokuussa ennen lehtien puhkeamista. Kukat sijaitsevat harsussa sarjassa ja niiden perät ovat eri pituiset. Siemenet ovat 10-12 mm pitkiä ja 8-9 mm leveitä sekä ripsireunaisia ja ne varisevat jo heinäkuussa. Ristipölytteinen kasvi tuottaa heikosti itämiskelpoista siementä, mutta se lisääntyy tehokkaasti juuri-, kanto- ja tyvivesoista. Kynäjalavan lehti on sileä ja hyvin vinotyvinen, alapuoli tasaisen pehmeäkarvainen. Lehden sivusuonet ulottuvat haarautumattomina lehtilaitaan saakka. Kynäjalavan latvus on usein känkkyräinen ja monihaarainen ja kuori on vanhemmiten kaarnoittuva. Sen puuaines on kovaa ja kestävää ja soveltuu siten hyvin huonekaluihin. Rättärinsaaren kynäjalava on istutettu 1946.
Metsäkuusi, Picea abies
Kuusen levinneisyysalue ulottuu Keski- ja Pohjois-Euroopasta Venäjän kaukoitään. Suomessa kasvaa alkuperäisenä metsäkuusi ja sen kaksi alalajia, euroopanmetsäkuusi ja siperianmetsäkuusi. Siperiankuusi (Picea obovata) on sopeutunut mantereisempaan, kylmempään ilmastoon kuin euroopankuusi. Alakestilän arboretumiin istutettiin 1982 venäläistä alkuperää olevia siperiankuusia, mutta ne menestyivät huonosti ja kuolivat noin 10 metrisinä talvella 2016. Metsäkuusi kasvaa 15-30 metriseksi kartiomaiseksi puuksi. Se kukkii touko-kesäkuussa. Hedekukat ovat riippuvia ja karisevat varhain. Emikukat ovat aluksi pystyjä, mutta kypsyessään kääntyvät riippuviksi. Käpy on 7-15 cm pitkä ja se putoaa siementen varistua kokonaisena. Kuusen kuori on nuorena punertava ja sileähkö, mutta vanhemmiten kuori harmaantuu ja kaarnoittuu. Metsäkuusi viihtyy parhaiten keski- ja runsasravinteisissa kangasmetsissä, lehdoissa ja korvissa. Puuaines on vaaleaa ja sitä käytetään sellun valvistukseen ja sahatavaraksi. Metsäkuusi on männyn ohella Suomen tärkein puulaji. Metsäkuusen pohjoisraja kulkee Kittilän pohjoisosia ja Inarin eteläosia myötäillen. Yksittäispuita esiintyy myös pohjoisempana.
Tervaleppä, Alnus glutinosa
Tervaleppää esiintyy lähes koko Euroopassa sen pohjoisimpia ja eteläisimpiä osia lukuunottamatta. Suomessa sitä kasvaa etelärannikolta Pohjanlahden perukan korkeudelle saakka. Tervaleppä kukkii maalis-huhtikuussa jo paljon ennen lehtien puhkeamista. Hedenorkot ovat riippuvia, noin 3-8-cm pitkiä ja niiden perä on 10-20 mm. Emi- ja niistä kehittyvät käpynorkot ovat selvästi pitkäperäisiä. Tervalepän lehti on leveä, tylppä- tai lanttopäinen, päältä tumman kiiltävän vihreä ja alta vaaleampi. Kuori on tummanharmaa, aluksi sileä, mutta vanhemmiten uurteinen ja kaarnainen. Sen puuaines on punaruskeaa ja pehmeää. Tervaleppä kasvaa 5-25 m korkeaksi puuksi ja se kasvattaa vanttera, järeähkön rungon ja paksut mutkaiset oksat ovat luonteenomaisia. Se suosii runsasravinteisia kasvupaikkoja, joissa on virtaavaa vettä, joten sitä kasvaa meren ja sisävesien rannoilla sekä ravinteisissa korvissa ja lähteiköillä. Pohjois-Suomessa sitä esiintyy sisämaassa pääasiassa rehevissä korvissa. Alakestilän Arboretumin tervalepät on istutettu 1970-luvulla.
Siperiansembra(mänty), Pinus cembra ssp. Sibirica
Sembramännyn itäisen alalajin siperiansembran luontainen esiintymisalue on Vienanjoelta Uralin yli Amurin alueen länsiosiin. Suomeen sitä alettiin istuttaa 1800-luvun lopulla nälkävuosien jälkeen, koska ajateltiin, että sembran suurikokoisista ja rasvapitoisista siemenistä tulisi helpotusta ruokapulaan. Siperiansembran puuaines on sitkeää ja kestävää eikä se halkeile kuivuttuaan. Siitä ei ole kuitenkaan tullut kilpailijaa kotimaiselle männylle, koska kuolleet oksat eivät karsiudu ja latvat haaroittuvat, mikä heikentää sahatavaran laatua. Siperiansembra kasvaa meillä 8-18 m pitkäksi, mutta kotiseudullaan yli 30 metriseksi, missä se on myös pitkäikäinen. Se kukkii kesäkuussa ja sen kookkaat 6-8 cm pituiset tynnyrimäiset kävyt irtoavat ja putoavat maahan kokonaisina siementen kypsyttyä. Linnut ja oravat levittävät siemeniä ja puu lisääntyy siten luontaisesti myös Suomessa. Neulaset ovat viiden ryhmissä n. 10 cm pitkiä. Neulaset karisevat 4. tai 5. vuotenaan. Puistopuuna siperiansembra menestyy vyöhykkeillä I-VI. Avoimella paikalla kasvaessaan se säilyttää alaoksansa pitkään. Rasilansaaren sembrat on istutettu 1960-luvulla.
Kuriilienlehtikuusi, Larix kurilensis
Kuriilienlehtikuusen luontainen esiintymisalue on Itä-Aasiassa Kuriilien saarilla ja niiden ympäristössä. Suomessa se menestyy vyöhykkeillä I-VI keski- ja runsasravinteisilla kasvupaikoilla. Parhaiten se viihtyy valoisella kasvupaikalla ja on nuorena erittäin nopeakasvuonen. Kuriilienlehtikuusen voi tunnistaa pitkistä, laakeista oksista. Ruskettuneet neulaset pysyvät puissa myöhään syksyyn aina lumentuloon asti. Kävyt ovat koristeellisia ja pieniä, vain n. 2 cm mittaisia. Neulaset puhkeavat myöhemmin kuin Siperianlehtikuusella. Rättärinsaarelle Kuriilienlehtikuusi on istutettu 1938. Vajaan 80 vuoden ikäisenä se on saavuttanut 30 m pituuden ja paksuutta rinnan tasalta on 70 cm, joten tilavuutta puulla on noin 4 m3.
Koreanpihta, Abies koreana
Koreanpihtaa esiintyy luonnonvaraisena pienellä alueella Korean vuoristossa. Se luokitellaankin erittäin uhanalaiseksi. Se on tuuhea ja säännöllisen kartiomaisesti kasvava. Sen neulaset ovat päältä kiiltävän vihreät, alta valkojuovaiset, lyhyet ja leveät sekä siilimäisesti siirottavat. Kävyt ovat pienet, pystyt ja nuorena silmiinpistävän violetit. Se kasvaa Suomessa 2-6 m tai 15-20 m alkuperästä riippuen. Koreanpihta viihtyy aurinkoisesta puolivarjoiseen olevalla kasvupaikalla, joka on keski- tai runsasravinteinen ja suojaisa. Se menestyy vyöhykkeillä I-IV (V). Riihivainion koreanpihta on istutettu ilmeisesti 1980.
Heinäkuu
Punalehtiruusu, Rosa glauca
Punalehtiruusun lehdet ovat sinertävänpunaisia. Se kukkii heinäkuussa ja sen kukat ovat hyvin pienet, tyvestä valkoiset ja ne sijaitsevat 1–5 kukan kukinnossa. Lehdillä on hieno syysväri ja punaisia, lähes pyöreitä kiulukoita on runsaasti. Laji on talvenkestävä ja vaatimaton kasvupaikan suhteen. Se viihtyy aurinkoisesta puolivarjoiseen kasvupaikalla, mutta kukkii runsaammin auringossa. Se kestää hyvin auringon paahdetta. Pensas on pysty- ja kaarevahaarainen sekä juurivesaton, minkä vuoksi tyvi on kapea mutta latva leveä. Kasvaa 1,5-2,5 meriä kokeaksi. Menestyy vyöhykkeillä I-VII.
Pihajasmike, Philadelphus coronarius
Pihajasmiketta on viljelty Suomessa jo 1700-luvulta lähtien. Se on lähtöisin Etelä-Euroopasta ja Kaukasukselta. Se kasvaa 2-3 metriseksi ja kukkii kesä-heinäkuun vaihteessa valkoisin, voimakkaasti tuoksuvin kukin, joita on 5-7 kappaletta kukinnossa. Pihajasmike viihtyy auringossa ja myöskin puolivarjossa, joten se sopii myös puustoiselle tontille. Kasvualusta voi olla keski-runsasravinteinen, kuiva-tuore. Se viihtyy vyöhykkeillä I-IV(V).
Toukokuu
Metsätuomi, Prunus padusMetsätuomi on touko-kesäkuussa lehtien puhjettua kukkiva, 8-15 metrinen puu. Se on levinnyt laajalle Euraasian lauhkeissa ja viileissä vyöhykkeissä. Valoa suosiva tuomi viihtyy kosteissa ja runsasravinteisissa metsissä ja rannoilla. Valkea, pitkä, monikukkainen kukinto on riippuva ja voimakastuoksuinen. Lehtilapa on 6-10 cm pitkä, soikea, suippokärkinen, sahalaiteinen, himmeä ja kurttuinen. Hedelmä on n. 5 mm kokoinen musta marja. Muutaman vuosien välein tuomenkehrääjäkoin toukat syövät tuomen lehdet ja peittävät sen harsollaan. Tuomen kuori on himmeän tummanharmaa ja pienikuvioinen. Tuomi lisääntyy lintujen levittämä siemenistä ja maahan taipuneiden oksien ja juurien vesoista. Se viihtyy vyöhykkeillä I-VIII. Rättärinsaaren tuomi on vuonna 1931 istutetun puun vesa. Vanha puu kaatui myrskyllä 1990-luvulla.
Kaunokuusama, Lonicera x bella ’Zabelii’
Kaunokuusama on kestävä perinteinen kuusamalajike. Noin 2,5 m korkeaksi kasvava pensas kukkii kesäkuussa pienin liilanpunaisin kukin. Lehdet ovat melko pienet, tummanvihreät. Marjat ovat kirkkaanpunaiset, syömäkelvottomat. Kuusama viihtyy auringossa tai puolivarjossa, tuoreessa ja runsasravinteisessa maassa. Menestyy vyöhykkeillä I-VI(VII).
Kääpiökuusi (pesäkuusi), Picea abies f. Nidiformis
Kääpiökuusi on luonnonvaraisen metsäkuusemme kääpiömuoto. Sen muoto vaihtelee kupumaisesta kartiomaiseen. Se on hidaskasvuinen ja sen neulaset ja vuosikasvaimet ovat erittäin lyhyet. Viihtyy samanlaisilla kasvupaikoilla kuin tavallinen kuusikin. Taimet kannattaa suojata keväthallojen varalta. Se viihtyy vyöhykkeillä I-IV.
Kanadantuija, Thuja occidentalis
Kanadantuija kasvaa luonnonvaraisena Pohjois-Amerikan itäpuoliskolla, Kanadan ja USA:n rajan molemmin puolin. Se on hidaskasvuinen ainavihanta havupuu, jonka suomumaiset versot asettuvat viuhkamaisesti. Suomessakin talvenkestävänä ja koristellisena se on suosittu pensasaidoissa ja koristepuuna. Se viihtyy vyöhykkeillä I-IV (V) ja kasvaa 10-20 m korkeaksi. Kukat ovat vaatimattomia eikä niissä ole terä- eikä verholehtiä. Pienissä kävyissä on n. 10 siivellistä siementä, jotka vaativat 1-2 kk kylmäkäsittelyn itääkseen. Kanadantuija viihtyy parhaiten varjoisilla ja kosteilla kasvupaikoilla. Lehdet ovat molemmin puolin vihreitä tai kellanvihreitä, yläpinnalta himmeitä, suomumaisia. Rungon punaruskea, uurteinen, ohut kaarna kuoriutuu pitkittäisinä suikaleina. Rasilan saarelle Kanadantuija on istutettu n. 1965.
Tammikuu
Kivikoivu, Betula ermaniiKivikoivu on kotoisin Aasian itäosien vuoristoisilta seuduilta, pääasiassa Japanista. Sen kasvutapa on monimuotoinen. Japanin ja Korean vuoristoseuduilla se muistuttaa pensasmaista tunturikoivua, kun taas suotuisemmilla kasvupaikoilla se kasvaa suoraksi, runkomaiseksi. Sen puuaines on "kovaa kuin kivi" ja sitä käytetään mm. huonekaluteollisuudessa. Kivikoivu kasvaa 8-12 metriseksi yksi tai monirunkoiseksi puuksi. Kasvupaikan suhteen se on vaatimaton, se menestyy kuivilla, kosteilla ja vähäravinteisilla sekä ravinneköyhilläkin paikoilla. Parhaiten sille sopii aurinkoiset hyvin vettä läpäisevät hienojakoiset kivennäismaat, mutta savimaakin kelpaa. Laji hyötyy meren läheisyydestä. Kivikoivu kukkii meillä kesäkuussa. Hedekukat muodostavat pitkiä, kellertäviä norkkoja ja emikukat ovat lyhyitä, pystyjä ja vihertäviä norkkoja. Runko on lumen-, kellan- tai punertavanvalkoinen tai harmaa alkuperästä riippuen. Tuohi irtoilee ohuina, leveinä liuskoina. Lehtilapa on 5-10 cm pitkä kolmiomaisen soikea, laidasta terävästi toissahainen. Lehtien syysväri on kauniin keltainen. Menestyy vyöhykkeillä I-V ja todennäköisesti vielä pohjoisempanakin.
Käärmekuusi, Picea abies f. virgata
Käärmekuusi on tavallisen kuusen erikoismuoto ja sitä esiintyy siellä täällä koko maassa. Se on saanut nimensä käärmemäisistä pitkistä oksista. Sen pääoksat kasvavat rungosta jäykkinä ja sivuoksia muodostuu vähän. Niiden ulkomuoto vaihtelee aika paljon. Luonnonvaraisista käärmekuusista on jalostettu viljelylajikkeita.
KiKontortamänty, Pinus contorta
Kontortamänty, joka tunnetaan myös nimellä murraynmänty, on alun perin kotoisin Pohjois-Amerikan länsiosista. Sen alkuperäinen levinneisyysalue ulottuu Alaskasta Brittiläiseen Kolumbiaan ja sieltä aina Kaliforniaan asti. Se muodostaa siellä yleensä laajoja puhtaita metsiköitä. Se on kapeahkolatvainen kaksineulasmänty, jonka neulaset ovat kotimaisen mäntymme neulasia pitemmät ja paksummat. Ne ovat myös kierteiset ja väritykseltään kelmeänvihreät. Puun runko on ohutkuorinen ja tummanharmaa ja sillä ei muodostu iän myötä kilpikaarnaa. Kontortamänty on kulojen jälkeen leviävä pioneeripuu, jonka kävyt yleensä avautuvat vasta metsäpalon jälkeen. Kontortamäntyä on viljelty Suomessa ulkomaisista havupuista lehtikuusen jälkeen eniten. Sitä on kasvatettu lähinnä talousmetsinä nopeakasvuisuutensa ja savimaallekin soveltuvan juuristonsa johdosta ja sen todettiin olevan vastustuskykyinen männyntaimia kiusaavaa männynversoruostetta vastaan. Sitä viljeltiin Suomessa 1970-luvulla noin 10000 ha alueelle, mutta sen käytöstä luovuttiin, koska se on altis lumi- ja myrskytuhoille eikä sillä ole vastustuskykyä tietyille hyönteis- ja sienituhoille. Kontortamänty kasvaa 15-25 metriseksi ja kukkii kesäkuussa. Käpy 3-5 cm pitkä, kartiomainen ja epäsymmetrinen. Kartionmuotoisen käpysuomun pinnassa yleensä selvä ota (terävä piikki). Kävyt ovat usein ryhmissä. Se viihtyy aurinkoinen–puolivarjoisa, keskiravinteinen, kuiva kasvupaikka. Hiekka- tai soramaa soveltuu hyvin, pärjää turve- ja savimaillakin. Menestyy vyöhykkeillä I-VIII alkuperästä riippuen.
Lokakuu
Metsävaahtera, Acer plantanoides
Metsävaahteraa esiintyy luonnonvaraisena suurimmassa osassa Eurooppaa, Pyreneitten tienoilta Kaspianmerelle ja pohjoisessa Oslo-Tukholma -linjalta Suomeen Etelä-Pohjanmaa - Etelä-Savo -linjalle. Metsävaahtera kasvaa 10-20 metriseksi, vankkaoksaiseksi, pyöreälatvuiseksi puuksi. Lehdet ovat 10-16 cm pitkiä, sormihalkoisia, kaljuja ja päältä kiiltäviä, kirkkaan vihreitä ja alta vaaleamman vihreitä. Liuskat ovat leveitä, harvaan terävähampaisia. Puu kukkii lehtien puhkeamisen aikoihin touko-kesäkuun vaihteessa. Kukinto on monikukkainen, huiskilomainen. Hedelmä on 2-siipinen lohkohedelmä, siivet kasvavat hedelmien kypsyessä. Siemenet varisevat syksyllä ja itävät aikaisin seuraavana keväänä. Metsävaahtera ei tee juurivesoja vaan lisääntyy tehokkaasti siemenistä. Puun kuori on harmaanruskea, nuorena sileä, mutta myöhemmin kapeasti pystyuurteinen. Puuaines on kovaa, kuivana hyvin kestävää ja pintapuu on melkein valkoista. Sitä käytetään huonekaluihin ja se soveltuu hyvin myös soittimiin. Metsävaahtera viihtyy parhaiten vettä läpäisevillä, tuoreilla ja runsasravinteisilla kasvupaikoilla. Se kasvaa niin auringossa kuin varjossakin. Metsävaahteran kotimaiset kannat menestyvät vyöhykkeillä I-IV (V). Istutettu 1965.
Kotipihlaja, Sorbus aucupari
Koti- eli tavallinen pihlaja kasvaa Etelä-Suomesta aina Lappiin saakka. Koko levinneisyysalue on Pohjois-Espanjasta Pohjois-Eurooppaan ja idässä Uralin tienoille ja Kaukasukselle. Se kasvaa yleensä pieneksi, yksi- tai useampi runkoiseksi pyöreälatvuiseksi puuksi (4-12 m). Sen lehdet ovat 5-8 parisia, yhteen kertaan sahalaitaisia, päätelehdykkä muiden lehdyköiden kokoinen. Kotipihlaja kukkii yleensä kesäkuun alussa hieman myöhemmin kuin tuomi. Kukat ovat pieniä, valkoisia ja voimakastuoksuisia. Kukinto on 8-10 cm leveä, komea huiskilo. Kukista kehittyy tummanpunaisia, syötäväksi kelpaavia marjoja. Kuori on vanhassa puussakin melko sileää. Puuaines on kovaa, mutta altis laholle. Se sopii mm. huonekaluihin. Kotipihlaja on kasvupaikkansa suhteen vaatimaton, mutta parhaiten se viihtyy avoimilla kasvupaikoilla.
